3kpl kananmunia
1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
Täyte
1kpl banaani
1/2prk mansikkahilloa
1/2prk säilykehedelmiä mehussa
1/2prk säilykemandariinia mehussa
5dl vispikermaa
Koristeeksi tuoretta mansikkaa, pensasmustikkaa, sulatettua suklaata, kermavaahtoa johon sekoitettu vaniljakreemijauhetta suhteessa 1rkl per 2dl kermaa.
1. Vaahdota sokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet erikseen ja siivilöi munasokerivaahtoon. Sekoita varoen, älä vatkaa.
2 Laita uuni kuumenemaan 175*C. Voitele kakkuvuoka ja laita irtopohjavuuan pohjalle leivinpaperi. Korppujauhota vuoka.
3. Kaada kakkutaikina vuokaan ja kopauta kerran vuokaa pöytää vasten jotta saat ilmakuplat pois. Kypsennä kakkupohja uunin alatasolla 175*C 30-35min. Tarkista loppuvaiheessa kypsyys puutikulla.
4. Kun pohja on valmis, anna sen jäähtyä jonka jälkeen leikkaa kakku vaakasuorassa kolmeen osaan.
5. Valuta säilykehedelmät ja mandariinit ja säilytä niistä tuleva neste. Pilko hedelmiä leikkuulaudalla hieman pienemmäksi palaksi. Soseuta banaani.
6. Kostuta kakun jokainen kerros säilykemehulla ja ala täyttämään kerroksia.
7.Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vähitellen vaniljakreemijauhetta.
8.Koristele haluamallasi tavalla ja tarjoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti